Sivut

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

FINTICAt näyttely Messukeskuksessa

Tämän vuoden ainoa FINTICAtn näyttely järjestettiin Helsingissä Messukeskuksessa Lemmikkimessut 2013 yhteydessä. Tiimimme puursi monta kuukautta näyttelyä varten ja mikä olikaan tulos?
Suurin TICA-näyttely Suomesssa! Aivan mahtavaa! Saimme aikaan suurimman näyttelyn, ja asiakaspalautteista päätellen myös parhaan tähän mennessä!

Allekirjoittanut matkasi Helsinkiin pe-la välisenä yönä junalla mukanaan Anja-Banaani. Pikkuinen Lumipallo jäi kotiin isukin kanssa; Lumipallolta puuttui mahasta ja niskasta pienet tupsut karvaa, joten pitkäkarvaa ei kannattanut mukaan ottaa.
Anja oli tapansa mukaan unessa koko matkan, kokenut matkalaiseni. <3 Perillä päästiinkin sitten ensin laittamaan Anjan viikonloppuyksiö kuosiin, samoin verhot paikalleen valmiiksi parille kasvatilleni. Master Clerkin hommissa kului koko viikonloppu joten juostua tuli eestaas.
Aloitin urakan pitämällä pienen esittelyn TICA-näyttelystä ensikertalaisille ja (valitettavasti) päädyin Siltalan Heikin ottamiin kuviinkin. xD

Minni Hiiri selittää
kuva: Heikki Siltala
Otin tämän näyttelyn lähinnä TICA-promootiona ja yritin keskittyä ohjaamaan uusia näytteilleasettajia ja siinä samassa sitten pyörittämään Anjan kehästä toiseen.
kuva: Heikki Siltala
Lauantaina paikalla oli kaksi kasvattipoikaa, Engla ja Hemppu. Molemmat pojat näyttivät hapanta naamaa, kumpikin oli kuten äitinsä aikanaan näyttelyssä. 

Englaa ei vois vähempää kiinnostaa
Engla oli yhtenä mustana möykkynä, joten kuvauksesta tuli juuri niin onnistunutta kuin saattaa kuvitella. :P
Hempusta en saanut itse yhtään kuvaa, toivottavasti poika tallentui jonkun kameraan. Kumpikaan pojista ei päässyt finaaleihin lauantaina, mikä ei ole ihme jätkien asenteilla! :D

Anja sen sijaan....rouvalta ei odotettu taaskaan mitään, mutta kappas vaan, heti ekassa kehässä kävi käsky finaaliin. Anja AB5, ei huono!
kuva: Irina Outinen
Englan sijoitusmamma Irina ihastui Anjaan täysin ja palluttelikin rouvaa koko viikonlopun. Anja sai Irinalta myös ihanan kannustushiiren. <3
Papereita kuskasin edestakaisin ja kirjasin tuloksia ylös, välillä huomasin että jaahas, Anjaa pitäisi taas viedä. Anja teki jälleen sen mitä en odottanut; lauantaina kaikissa finaaleissa! Aivan huikeata!

Lauantai-iltana oli näyttelyhotellissa tuomari-illallinen ja tavan mukaan ilta oli ratkiriemukas. Ihania ihmisiä, hauskoja juttuja ja hyvää ruokaa. Jos ei olisi niin väsynyt ollut, olisi voinut istua pidempäänkin. 
Anjaa ei kuitenkaan väsyttänyt yöllä tippaakaan, vaan rouva ajoi minut ylös ensin neljältä ja sitten lopullisesti viideltä. Kiitosta vain siitä.

Sunnuntaina paikalle tulivat myös kasvattitytöt Malin ja Nala, sekä tyttöjen äiti Sultsinan SuhmuranSantra. Asetelma oli aika hauska kun kaikki kolme kisaavat aikuisissa lyhytkarvoissa, Santra ja Malin vielä värin ja divisioonan parhaasta keskenään.
Santra 215, Malin 216, Nala jää puoliksi kuvaan

Malin päätti sitten näyttää äidilleen mistä kana pissii, ja voitti äitinsä värin parhaassa joka ringissä. Lisäksi Malin oli divisioonan paras joka kehässä. Rodun parhaiksi eivät nämä kilpparineitoset yltäneet, sillä Saran ja allekirjoittaneen yhteisomistuksessa oleva kanelijänis Venäjän maalta oli rodun paras kaikissa kehissä. Nala tosin sai kerran 2. sijan ja kerran 3. sijan. Malin puolestaan kerran 2. sija ja 3 kertaa 3. sija. Itämaisia oli siis kuusi kisaamassa, joten en voi kuin olla ylpeä!!!

Jean-Marc Lagarde arvioi Nalaa
Anja porskutti samalla tahdilla kuin lauantaina, veti itsensä kaikkiin finaaleihin ja oli paras pitkäkarvakastraatti Chrisin SP-kehässä! WAU!
Pikkuiset kilpparitkin yllättivät kasvattajansa sekä omistajansa;
Malin oli kahdessa finaalissa ja Nala yhdessä! Ja mitä teki se jurottava itämainen pitkäkarva alias musta möykky? Paransi käytöstään ja pääsi myös kahteen finaaliin! Herramunjee, että kasvattajalla oli hymyssä pitelemistä!
Saldo siis kasvattien osalta se, että molemmat tytöt saivat CH-tittelin ja neitipoika Engla ansaitsi GCH-tittelin. Anjalla on jo korkein titteli, joten Ansku keräsi vain pisteitä RW-kisaa ajatellen. Tänä vuonna siihen ei tosin ylletä lähellekään, sillä korkeintaan 2 näyttelyä ehtii enää tälle kaudelle meidän aikatauluun, mutta hälläkö väliä. :)

Anja oli näyttelyn BOB 3. kastraateissa, ja yhdistyksen paras kastraatti tässä näyttelyssä. Lisäksi rouva pokkasi viime kauden 2. parhaan kastraatin palkinnon, eli kotiin kuljetettiin sitten 3 ruusuketta.

Ljuba, tuo omituinen puputti Venäjältä, oli BOB 3. aikuisissa kissoissa, viime kauden paras aikuinen ja tämän näyttelyn paras aikuinen yhdistyksessä. Eli Lahteen lähti ruusukkeita myös vino pino.
Anja ja Chris Unangst
kuva: Katja Patrikainen

Anja sai kaikilta tuomareilta kehuja upeasta tickingistä
kuva: Katja Patrikainen

Nalittna Miss Malibu, Malin, pieni jänis <3
kuva: Katja Patrikainen

Lisää kuvia tulee blogiin kunhan Heikki saa kuvat järjestykseen ja pääsen noukkimaan sieltä kasvattien kuvia. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti