Sivut

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

ISROK 14.4. Kuopiossa

Tuli jälleen kerran todettua, että joko sitä on hullu tai sitten sitoutunut, sillä allekirjoittanut otti ja päräytti päiväksi Kuopion näyttelyyn ilman kissaa! Miksi sinne sitten lähdettiin, no kasvatin vuoksi tietenkin! :D Sulo Antero, Pennin ja isomman Sulon rakkauden hedelmä, teki debyyttinsä näyttelyssä ja pitihän sitä lähteä katsomaan ja samalla moikkaamaan kaikkia kavereita.
Sulon omat ihmiset tulivat pojan kanssa samoihin aikoihin hallille ja päästiin tutustumaan näyttelyn käytäntöihin. Toin mukanani Sulolle meidän sturdin, sillä viime aikoina on näyttelyissä ollut jos jonkinlaista bakteeria ja kammoan näitä sairauksia. Sulo sai majailla siis kokoontaitetussa muoviovisessa sturdissa näyttelyn ajan. Ja jätkähän veti lonkkaa koko päivän! Ei mitään riekuntaa tai huutelua, mitä nyt satunnaisesti piti sukulaisille huudella toiseen riviin että "hei mä oon täällä". Toisella puolella oli siis Sultsinan valtakunta ja siellä oli Sulon puolisisko ja "muutama" muu kaveri. ;)
Kävimme Sulon omien ihmisten kanssa läpi miten näyttely toimii, opiskeltiin luetteloa ja tutustutiin eri kissoihin. Kierreltiin luonnollisesti yläkerran Mustissa ja Mirrissä ostoksilla ja myös näyttelyhallissa olevat myyjät piti katsastaa. Itelle tarttui mauyhdistyksen pöydästä makee MAU -pipo mukaan ja Randyn kersat sai uuden Kongi-lelun tuliaisina. Aikuisille ostin kissanminttua ja meillähän se on tunnetusti rähinäviinaa. ;)

Sulo on seychellien lyhytkarva (TICAssa ruskeanaamio siamilainen valkoisella), joten poika oli ihan loppupäässä arvostelussa ja koska tuomarina oli erittäin osaava Satu Hämäläinen, saatiin me chillailla ihan iltapäivään asti. Seurasimme Laura Buranin arvostelua ja oli tosi orpo olo ilman kissaa, joten Sultsinan Maarit ystävällisesti antoi mulle Kurren siskon Mustin esitettäväksi TP-valintaan. Mustia nyppi suuresti että hänet sysättiin vieraalle ihmiselle, vaikka yritinkin sanoa että sun sisko on meidän kissalassa. Ei Mustia kiinnostanut yhtään! Sitten vielä olis pitänyt venyä kaiken sen kauheuden keskellä! Vieras ihminen kehtaa haista vieraille kissoille ja höpöttää huolestuttavia asioita ja tuomari miettii ja miettii. Vastassa oli ihana mustavalkoinen tyttö Unkarista.... <3 <3 Mustia kiinnosti pikku-Kati kovasti ja tuomari mietti ja mittaili tyttöjä. Lopulta hän sanoi että Musti on hänen tämän päivän valintansa! Voi juku että oli makee fiilis! Musti on mitä ihanin pieni itämainen tyttö ja oli tosi ilo esittää tyttöä, vaikkakaan ei nyt venytty yhtään. :D

Sulon vuoro koitti sitten Sadun pöydässä ja omaihminen Tiina esitteli Sulon todella hyvin. Poika nuuskutti pöytää ja antoi tuomarin venyttää ja vanuttaa ja tutkia. Tuomio oli, että Sulo on todella hieno poika, lihaksikas, kauniilla päällä ja profiililla varustettu, upea silmien väri! Häntä saisi olla pidempi, se on täysin totta. Mutta ei pahaa sanottavaa pojusta. Jee, me oltiin tosi iloisia ja onnellisia Tiinan kanssa!
Sitten odotettiin TP-valintaa ja sain luvan esittää pojan siellä. Seistiin rinnakkain Mirka SIA b 21 -tytön kanssa (ihana!), Maarit meidän Kurren veljen kanssa (OSH b) ja minä Sulon kanssa. Hauska kun kaksi muuta oli piiiiiitkäraajaisia ja siroja, Sulo niin täpäkkä ja jämäkkä että se näytti ihan erilaiselta! Satu kertoi kaikista pennuista miksi pitää niistä ja mitä toivoo niihin muuta. Sulolle siis häntää lisää. En muista mitä hän sanoi suklaapojusta, mutta paikkoja vähän vaihdeltiin ja sitten tuomari osoitti sormella: "Kolmonen (OSH b), kakkonen (SIA b 21) ja ykkönen (SULO!!!)".
Voi juku mikä fiilis! Meidän rimppakinttupentu oli kasvanut isoksi pojaksi ja oli tuomarin paras! Tiina ei tuumannut uskoa että Sulo repäisi heti ekassa näyttelyssä! Onnitteluja satoi ja otin kyllä kiitollisuudella vastaan, sillä tämä oli Nalittna-kissalan ensimmäinen oman kasvatin TP. :)

Paneelissa siis vastassa ihana Musti. Teknisten vaikeuksien vuoksi nelosten paneeli viipyi ja viipyi, mutta koitti lopulta. Ensin jännitettiin muiden menestystä ja sitten tuli nuorison vuoro. Onneks mua tuettiin kahden puolen, tuntu taju lähtevän jännityksestä! Ilmeistä näki että Sulosta tykättiin, mutta täysin oletetusti ja oikeutetusti Musti, ihana kaunis musta neitonen Sultsinasta veti voiton molemmilla äänillä! Ilo oli kyllä ylimmillään, kun oma pentu paneelissa ja niin hyvien ystävien ihana kissa voitti. Olin kyllä vähän herkillä koko päivän, mutta mitä sitten, naatitaan, naatitaan sillon kun siihen on aihetta.

Sulolle piti vielä ostaa palkkioksi mahtavasta käytöksestä ja menestyksestä Kongi-lelu, herkkuja ja minttua. Kuvia saadaan myöhemmin Sulon oman mamman kamerasta, allekirjoittaneella kun on vain kännykamera ja taso sen mukainen. :/

Kuvia odotellessa, onnittelut rakas pieni Nalittna Bushido  aka Sulo Antero, pieni poika joka ei luovuttanut! <3

1 kommentti:

  1. Oli ihanaa kun jaksoit tulla meitä viihdyttämään, oli kiva nähdä ja ONNEA vielä kerran!! Sulo on aivan super ihana poika <3 <3

    VastaaPoista