Sivut

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Anya Orobie Diva's

Hän on täällä! Ihana pikkuinen valkolaikku balineesi (tai seychellien pitkäkarva, miten nyt halutaan sanoa)!
Eilen sain hänet lopultakin syliini lentokentällä yhdessä Jaanan kanssa. Kauan odotettu vauveli Suomessa. <3
Anya Orobie Diva's BAL n 21 09 33

perjantai 13. syyskuuta 2013

Lauma pienenee....

Kissalan koko muuttuu ensi kuun alussa -1 kissalla. Peräkamarin poika Herra Pennu hurmasi itselleen kodin Ylivieskasta ja samalla Herra Pennun uusi ihminen rakastui Cuunoon. Asiaa pähkittiin, potkittiin, ja itkettiin ja lopulta tehtiin päätös, että koska Herra Pennu ja Herra Cuuno ovat parhaat ystävät, he lähtevät yhdessä uuteen kotiin.
Cuunoa on yritetty kaapata/ostaa ennenkin, myös mau-pentujen ostajat ovat yleensä ihastuneet ihanaan itishörhöön, mutta en ole rakkaasta halunnut luopua. Miksi sitten nyt? Suurin syy on Herra Pennu, pieni pingviini joka jäi peruutuksen vuoksi kotiin. Pennu ja Cuuno ovat paita ja peppu, yin ja yang, kaksi hyvin eri rakenteista mutta saman sieluista herrakissaa. Toinen asia mikä ratkaisi raskaan mietinnän, on lähellä oleva uusi koti. Meiltä on matkaa Ylivieskaan n. 50 km, joten pääsen aina sinne kun haluan. Ehkä kaikista tärkein oli kuitenkin Uusi Ihminen, Pauliina. Aivan ihana ihminen, pojat ihastuivat Pauliinaan heti! Yhdessä olemme käyneet läpi poikien elämää ja mm. Cuunon "tonnikalahengitystä". Cuunollehan kertyy hammaskiveä jota pitää sitten poistattaa. Muuten Cupsuttelija on täysin terve.
Herra Pennu ehditään siis leikata ennen muuttoa Omaan Kotiin ja sitten Pauliina saakin kaksi löllykkää kastraattipojua kotiinsa. <3
Cuunon raitapöksyt. <3 Kiusaan aina Cuunoa että se on ikuinen vanki raitahousuissaan. :D

Herra Cuuno <3

Herrat Pennu ja Cuuno lämminvesivaraajan päällä päikkäreillä.

Kovasti poikia jo odotetaan, uskonpa että poijiista tulee lellipennuja. On kiipeilypuuta, leluja, ruokaa ja hiekkaa varattuna ja pojat muuttavat vasta ensi kuussa! :D Tällaiset ihmiset ovat se palkinto minkä saa vähäisestä kasvatuksesta, rakastava koti niille, joita minä rakastan todella paljon. <3

Eli siinä olisi kissat -2. Mutta eipä huolta! Huomenna menen hakemaan uuden kasvatusnaaraan lentokentältä. Italiasta muuttava kaunokainen tulee minun ja Jaanan yhteisomistukseen ja toivomme tietenkin että tyttönen jatkaa kauniiden pitkäkarvojen linjaa Suomessa. Marilyn on seychellien pitkäkarva, eli balineesi valkoisella.

Anya Orobie Diva's
Joten tästä tytöstä sitten se kissat +1. :D Enempää ei ole tarkoitus laajentaa, ainakaan vielä. ;)

Tämmöinen riiviö tuli sitten taloon paikkaamaan koiran virkaa. :D
Luna Lupukka I Räyhä